Nopeat toimitukset!
Toimitus 0€!*

Miten hankkia ensimmäinen virvelisetti ja vinkkejä aloittelijalle

Jokainen meistä kalastajista on ollut joskus siinä tilanteessa, että virvelin hankinta on tullut ajankohtaiseksi. Joskus hankinta tulee ajankohtaiseksi vahingon saattelemana, kuten tämän tarinan päähenkilölle tapahtui.

Oli elokuun alku, kun nuori Kalamies Simon oli saanut säästetyillä ja pullojen keräämisestä kerätyillä rahoilla hankittua umpikelasetin. Valitettavasti kalaretkestä intoa täynnä olevana hän unohti virvelin kotirantaan, ja joku oli kerennyt sen varastamaan ennen vanhempien etsintäpartiota.

”Eilen lapsi unohti omilla säästöillään ostamansa rakkaan virvelin Kluuvilahden sillan rantaan. On käyty etsimässä, mutta ei ole osunut silmään. Onkohan joku ystävällinen ohikulkija ottanut talteen? Löytyisikö tätä kautta? Kuvassa näkyy tämä lasten mallia oleva vihreä virveli.”

Tarinat, muistot ja kokemukset siivittävät elämässä eteenpäin, ja kun näin tämän äidin tekemän postauksen Facebook ryhmässä, päätin lähettää hänelle viestiä.

Happy Angler haluaa olla ostopaikkana sellainen, että meiltä saat apua hankintoihin asiantuntevasti, olit sitten aloitteleva kalastaja tai kokeneempi konkari. Tämän vinkin tarkoituksena on auttaa juuri sinua sen ensimmäisen avokelasetin hankinnassa sekä opettaa myös kalastamaan sillä.

Lahjoitimme Simonille Patriotin Fireball -setin ja lähdimme yhdessä harjoittelemaan avokelasetillä heittämistä, Simonilla oli aikaisemmin kokemusta ainoastaan umpikelasta.

Toivottavasti pystyn näiden alla olevien ohjeiden avulla opettamaan myös muita avokelasetin käytössä sekä tuomaan iloa kalastukseen.


Ota huomioon nämä asiat virvelisettiä hankkiessasi

Vavan paino ja viehesuositus sekä kelan koko

Pienikokoinen lapsi tai nuori ei välttämättä jaksa kalastaa pitkää aikaa painavalla setillä, joten kannattaa valita vavan pituus ja kelan kokoluokka sieltä kevyemmästä päästä. Perinteiseen hauen, ahvenen ja kuhan kalastukseen keveillä vieheillä riittää vapa, jonka pituus on 180–213 cm ja vavan viehesuositus noin 5–30 g.

⭐ Tätä on niin monesti meiltä asiakaspalvelusta kysytty ja lähes poikkeuksetta vastaamme samalla tavalla. Sopiva setti aloittelijalle on esim. Patriot Fireball -avokelasetti. Suosittelemamme setti on hinta- ja laatusuhteeltaan erinomainen paketti, jossa on kuitusiima valmiiksi puolattuna kelaan.

Valikoimastamme löytyy myös välinevalintaa helpottavat Valmiit kalastus-settipaketit, joihin kuuluu vavan ja kelan lisäksi myös sopivan paksuinen kuitusiima.  Myös yksi loistava valinta aloittelijalle tai kokeneemmallekin kalastajalle on Daiwa Aird tuotepaketit, jotka ovat 90 € hintaluokkaa ja siitä ylöspäin.

  • 6´ / 183 cm mittaisella vavalla varustettu setti sopii mainiosti jigi- ja kevyeen viehekalastukseen. Kelan koko 2000.
  • 7´ / 213 cm mittaisella vavalla varustettu setti sopii yleiseen heittokalastukseen, esim. lusikkauistimien, vaappujen ja lippojen heittämiseen. Kelan koko 2000.
  • 8´ / 244 cm mittaisella vavalla varustettu setti sopii hauenkalastukseen. Kelan koko 3000.

Patriot Fireball avokelasetit ovat saaneet yli 200 asiakkaidemme kirjoittamaa tuotearvostelua keskiarvolla 4,2/5. Sekä näiden asiakkaidemme antamien suositusten että tiimin omien kokemusten perusteella uskallamme täydellä sydämellä suositella tätä varmasti yhtä Suomen myydyintä avokelasettiä.

Simon harjoitteli heittämistä Helsingissä rannalla ja heittomäärän kasvaessa alkoi myös heittojen pituudet kasvamaan. Vaikka ajoittaiset sadekuurot kastelivat meidät, ei se heittoharjoittelusta innostunutta nuorta Kalamiestä haitannut. Vieheenä harjoittelussa toimi 22 g painava Rapala Minnow Spoon.

Lopulta hän opetti myös vanhemmilleen avokelalla heittämisen alkeet – pystyinkin hymyssä suin vierestä toteamaan, että opit olivat menneet hyvin perille.

”Otat isi näin vavasta kiinni ja siiman sormen alle. Sitten avaan tämän sangan ja heittäessä vapautat sormen alta siiman. Ei se vaikeaa ole.” näyttää Simon isälleen.

Kuinka aloittaa heittäminen avokelasetillä?

Avokelasetin ero umpikelasettiin on, että avokelasetissä peukalo toimii siiman vapauttajana. Heittämisen harjoitteleminen kannattaa aloittaa pelkällä painolla tai ruohikkosuojatulla vieheellä. Leikaripaino on tässä erinomainen vaihtoehto, painon koko esimerkiksi 20 g. Tämä on hyvä paino ja on verrannollinen perinteiseen lusikkauistimeen.

Valitse harjoittelupaikaksi avoin ranta tai nurmialue. Veden ääressä harjoitellessa mitä puhtaampi pohja on, sitä vähemmän tulee pohjaan tarttumisia ja harjoittelusta saadaan toisteista.

Ennen heittämistä, kannattaa miettiä kummalla kädellä on helpompi heittää ja kummalla kelata. Suurimmassa osassa avokeloja kammen puolen voi vaihtaa helposti, joten heittämistä voi kokeilla molemmilta puolilta.

Avokelassa siiman vapauttajana toimii etusormi. Vavasta otetaan kiinni kelan ja vavan yhtymäkohdasta niin, että kelan jalan etupuolelle eli vavan päälle jää peukalo. Loput sormet menevät vavan alle siten, että etusormi ja keskisormi jäävät jalan (eli kelan) etupuolelle, ja loput sormet takapuolelle. Toisella kädellä voi ottaa kiinni vavan takakahvasta, jolloin heittoihin saa enemmän voimaa.

Ensimmäiset heitot on syytä tehdä rauhallisesti ja harjoitella erityisesti siiman vapauttamista etusormen alta. Ennen heittämistä siima otetaan etusormen alle ja painetaan vavan vartta vasten. Tämän jälkeen kelan sanka avataan yläasentoon.

Heittoharjoittelu kannattaa tehdä sivukautta esimerkiksi oikealta puolelta. Heitossa sormi vapauttaa siiman vavan ollessa suoraan eteen ojennettuna. Jos heitto lähtee oikealle, on sormi vapautettu liian aikaisin tai jos heitto lähtee vasemmalle, vapautus on tehty liian myöhään.

Heittoharjoittelusta kannattaa tehdä toisteista, kelataan paino tai viehe nopeasti takaisin ja heitetään uudestaan. Kun heittoja on tarpeeksi takana, alkaa nämä pari vaihetta tulemaan automaattisesti ja heittämisestä tulee rennompaa.

Aloita heittämisen harjoittelu vippailemalla viehettä lähelle, tärkein asia oppia ovat heiton vaiheet:

    1. Sormen laitto siiman päälle ja vapaa vasten
    2. sangan avaus
    3. heitossa tehtävä siiman vapautus

 

Siiman laittaminen ja puolaaminen kelalle

Aloittelijan kannattaa valita siimaksi kuitusiima. Kuitusiima kestää uistinten pohjasta ja kasvustosta irti repimisen. Kuitusiiman venymättömyys antaa myös vieheisiin paremman tuntuman ja keveytensä ansiosta vieheet lentävät myös pidemmälle kuin painavammalla monofiilisiimalla.

Kuitusiimaa puolatessa on syytä varmistaa puolaan tehtävän solmun pitävyys.

Solmun pitävyys on helppo varmistaa esimerkiksi palalla teippiä. Teippi estää puolatun siiman pyörimisen puolan ympärillä, jolloin siima kerääntyy kelattaessa puolalle kuten pitää. Tästä pääset tutustumaan kuitusiimavalikoimaamme sekä lukemaan asiakkaidemme tekemiä tuotearvioita siimoista.

  • Mitä paksumpi siima, sitä vaikeampi sillä on heittää kevyitä vieheitä, myös heittopituus kärsii
  • Ohuemmalla siimalla ilmanvastus on pienempi ja myös kevyemmät vieheet lentävät pidemmälle.
  • Hyvä siima peruskalastukseen on 0,16–0,20 mm paksuinen kuitusiima.

Katso videolta mitä on syytä ottaa huomioon kuitusiimaa kelalle puolatessa.

 

Heräsikö sinulla kysymyksiä ensimmäisen avokelasetin hankinnasta?

Ole rohkeasti yhteydessä asiantuntijoihimme asiakaspalvelun kautta niin autamme sinua hankkimaan juuri sinulle sopivan setin tai katso valmiiksi sopivaksi mietityt tuotepaketit.

”Avokelalla heittäminen on hauskempaa, ja nyt kun opetin sen äidille ja iskälle, niin voimme lähteä yhdessä kotivesille ja mökille kalastamaan”, iloitsee Simon.

Kohtaamisia, joista syntyy tarinoita sekä muistoja.
Tästä retkestä tuli ikimuistoinen, ei saaliin vaan tunnelman ja ihmisten ansiosta.

Kireitä siimoja ja upeita hetkiä kalastuksen parissa!

Teksti ja kuvat: Juha Salonen, Happy Angler & kalastusbloggari

Tilaa uutiskirje!

Tilaamalla uutiskirjeen et jää paitsi kovimmista kampanjoista ja tarjouksista. Uutiskirjeen tilaaminen ei sido sinua mihinkään ja voit koska tahansa lopettaa uutiskirjeen tilaamisen.